Täällä sitä ollaan. Makuuhuoneen lattialla passissa. Venla pieni kurjakoira on tänään steriloitu eikä se anna miun liikkua tästä sen vierestä mihinkään. Muuten alkaa välittömästi sydäntä särkevä huuto. Voi pientä. Nyt on siis oikein mainiosti aikaa päivitellä blogia. Jotain hyötyä sentään.

   Tammikuussa meitä riivasi täällä aivan järkyttävät pakkaset, joten harrastukset jäivät moneksi viikoksi kokonaan tauolle. Lenkkeilytkin olivat hyvin pikaisia pyrähdyksiä. Pinna alkoi kiristyi niin miulla kuin koirillakin. Onneksi niistäkin selvittiin nirhaamatta ketään. Ladan kanssa opeteltiin tuona aikana todella fiksuja temppuja, kuten vessapaperin nyhtämistä rullasta. Tulos oli seuraavanlainen.

  Muutaman kerran ollaan nyt ehditty käymään treenaamassa nyt Helmikuun aikana. Venlan kontaktit alkavat näyttämään ihanilta.  Mie olen karjakoirasta hirmuisen ylpeä. Viimisin harjoituskerta oli kuin nuoralla tanssimista. Koira oli kireä kuin viulunkieli ja kävi todella kuumana. Siinä sai töppöstä toisen eteen laittaa melkoista tahtia. Upea kurjis!

Nyt sitten Venlan kanssa odotellaan toipumista ja katsotaan kuinka sterilointi alkaa vaikuttaa elämään. Toivon ainakin, että Venla piristyisi hieman ja rentoutuisi. Sillä on aina noiden juoksujen tekeminen ja niistä toipuminen vienyt lähestulkoon kaiken ajan. Hormoonit on pyörittäny pikku koiraa mennen tullen.

Sitten pieni pörriäinen. Huuh...mie en pysty käsittämään ollenkaan ihmisiä, jotka haluavat pyrrin. Ei järjen häivää. Se on tuhonnut miulta kohta kämpällisen tavaraa ja vaatteita ihan vaan omaksi ilokseen. Lisäksi se on 24/7 juuri sen näköinen, että ei ole koskaan päässyt lenkille tai harjoituksiin. Se pistää masentamaan siinä vaiheessa, kun on ekana työpäivän jälkeen kävellyt 45min harkkahallille ja treenannut puoltoistatuntia ja sit kävellyt 45min kotia harkkahallilta ja ite on nälkänen ja ihan piipussa niin pikku pyrri vaan jaksaa ja jaksaa ja jaksaa...

Harjoituksissa ollaan edelleen Ladan kanssa otettu kontakteja, keppejä, putkea ja nyt myös jonkinverran hyppyjä. Kontakteissa on tapahtunut jonkinasteinen valaistuminen. Ollaan otettu laskevaa osuutta pikku pöydältä ja viime kerralla pikku pyrri suoritti täydellistä sarjaa! Jihaa!

 Maaliskuussa meitä odottaa Ladan kanssa Silvia Trkmanin temppuseminaari, jota odotan todella, todella innolla. Mahtavaa päästä pörriäisen kanssa temppuilemaan noinkin upean kouluttajan silmien alle. Nauruun kuolemisen vaara on siis todellinen  Joten kohti kevättä täällä mennään hurjaa vauhtia! Mikäs sen ihanampaa!

 

Lopuksi vielä laatu autosta muutama kuvatus.

 

 

 

 

-Monna, Venla ja Lada